Toivottavasti treenisyksy on lähtenyt mukavasti käyntiin!
Joskus motivaatio salitreeneihin saattaa kaivata hieman lisäboostia, jolloin Personal Trainerimme ovat täällä sinua varten! PT luo sinulle personoidun saliohjelman, jota voit noudattaa omissa itsenäisissä treeneissäsi. Kun ohjelma on tehty valmiiksi sinua varten, on treeni helppoa ja turvallista toteuttaa. Ja tulokset tietenkin puhuvat puolestaan! Käy lukemassa lisää valmentajistamme täältä.
Motivaatiota treeneihin on mahdollista lisätä myös ryhmäliikuntojen kautta. Aamuvirkuille kalenterista löytyy aikaisiakin jumppia, joilla päivän saa hyvin käyntiin ja treenit on hoidettu alta pois ennen työpäivää. Näitä on tarjolla maanantaisin ja perjantaisin klo 6.15 Spinnun merkeissä. Lisäksi keskiviikkoaamulta löytyy aikainen Body!
Myös iltapäivisin on tarjolla varmasti jokaisen mieleen kattavaa jumppavalikoimaa - olethan käynyt jo testaamassa esimerkiksi torstain Katin vetämän Toiminnallisen tunnin?
Halloweenin tienoilla tiedossa on myös paljon toivottu Tanssipäivä! Sunnuntaina 29.10. päästään Vidan puolella tutustumaan lukkarin ulkopuolisiin tanssitunteihin ensin Jukan Nykytanssin merkeissä, jonka jälkeen pidetään Aino-Maj:n AfroDance:
Klo 11-11.50 Nykytanssi / Jukka
Klo 12-12.45 AfroDance / Aino-Maj
Pääset osallistumaan mukaan tansseihin myös voimassaolevalla Korso Gymin yhdistelmäkortilla, varaa vain paikkasi Avoinna24 -palvelussa. Ilmoittaudu rohkeasti mukaan, aiempaa kokemusta et tarvitse.
Myös salitreenit sujuu nyt entistäkin mielekkäämmin, sillä olemme kuulleet toiveitanne ja lisänneet sekä päivittäneet salin ja jumppiksen pienvälineistöä! Käsipainoalue sai myös täysin uuden käsipainotornin.
Sait hetki sitten sähköpostitse linkin meidän asiakaskyselyyn - jos olet meihin tyytyväinen, voit käydä arvostelemassa meidät myös Googlessa oheisen linkin kautta: https://g.page/r/CaqmSPcBdI8eEAI/review
Aurinkoisia syyskelejä!
